Göteborg 1954

Tänään tupsahti käsiini uusi lähde. Puolisoni oli käynyt Mariankadulla Kauniissa Arjessa ja lähetti sieltä minulle nämä kuvat:

Kuvissa Aholan naiset

Ihan toppen! Ensinnäkin, kuvissa esiintyy ainoastaan näitä minun rakastamia naiskuvia. Kaksi kookkaampaa ovat ”tarjoiluvati”-tyyppisiä, joissa on korkeampi reunus. Aivan upeat aiheet, vaikka nyt tuo peilijuttu! Toisessa on paljon kaikkea, wieniläistuolista lähtien, ruusuilla koristeltu hattu, huvimaja, vati, josta linnut tulevat juomaan…

Oikeasta alakulmasta löytyy jotain aivan uutta. Kapea ja korkea vaasi, jossa on tummanpuhuva naisaihe. Tähän en ole törmännyt koskaan missään. Tummempia naiskuvia, jotka on maalattu vatiin tai laattaan, olen bongannut muutamia netissä. Upea. Ja itseasiassa, vaikka kuvateksti väittää esinettä vaasiksi, veikkaan, että se on lampunjalka.

Sitten nämä kaksi pienempää, soikea laatta ja piparireunuksinen vati: Molemmat ovat päätyneet MINUN KOKOELMIINI! Ja siinä ne nyt ovat, esiteltyinä ruotsalaisessa taideteollisuuskatalogissa.

Paitsi että, nyt kun tutkin tarkemmin näyttääkin siltä, että hän onkin tehnyt samasta aiheesta toisenkin työn!!

Mitä muuta tekstissä kerrotaan?

Esittelytekstistä löytyy mielenkiintoista lisätietoa Aholan elämänvaiheisiin 1940-luvun lopulla ja 50-luvun alussa. Hän on tehnyt opintomatkat Tanskaan (1948), Italiaan (1951) ja Ranskaan (1951).

Vuonna 1957 hän on viettänyt puoli vuotta saksalaisessa keramiikkakaupungissa, Höhr-Grenzhausenissa (googlaan nopeasti ja opin, että sieltä löytyy mm. Euroopan suurin keramiikkamuseo, lienee kyse jostain alan ammattilaisten mekasta…) Näistä matkoista en aiemmin muista lukeneeni. (Sota-ajan palveluksesta Ahola kertoo Kalhan haastattelussa, hän taisi työskennellä ilmavalvonnassa lottana!).

Sitten tuo Göteborgin näyttely. Olen nimittäin lukenut Arabian museon vanhasta henkilökortista, että Ahola on osallistunut näyttelyyn Göteborgissa 1954 ja sitä ennen mainitaan jo liuta yleisiä taideteollisuusnäyttelyitä Suomessa (1943, 1947, 1948, 1950).

Viime vuoden puolella kirjoittelin sähköpostia Göteborgiin johonkin taide(teollisuus?)museoon (kyllä, ruotsiksi) ja kysyin, olisiko heillä havaintoja tai olettamuksia MISSÄ tällaisia näyttelyitä olisi pidetty Göteborgissa ja löytyisikö sieltä kuvia. Sain vastauksen ja museon väki ei valitettavasti osannut auttaa. No, tässä se nyt on: Artium.

Googlaan vimmatusti ja löydän ruotsalaisesta kuva-arkistosta (DigitaltMuseum.se) kaksi kuvaa Artiumista.

Gustavsbergin posliinitehtaan näyttely Artiumissa 1960-luvulla. Kuva: Kurt Berglund, Värmdö Kommun, CC BY

Lisa Larssonin näyttely Artiumissa 1960-luvulla. Kuva: Kurt Berglund, Värmdö Kommun, CC BY

Kuvien lisätiedoissa mainitaan, että tämä näyttelytila on sijainnut Göteborgissa Korsgatanilla ja (tämä) näyttely on liittynyt Domus-tavaratalon astiakampanjaan. Artium siis lienee ollut taideteollisuustuottajien näyteikkuna ja tila myyntinäyttelyille, joissa on samalla markkinoitu myös esimerkiksi tavaratalossa myynnissä olleita uusia tuotteita. Kartalla Korsgatan näyttää olevan vilkas ostoskatu.

Sitten vielä itse julkaisu. Se löytyykin Ruotsin kirjastokokoelmista: Vacker Vardagsvara: profiler och alster ur finsk konstindustri av i dag. Stockholm, AB Lindqvist, julkaisuvuosi 1958, 31 sidor.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s