Pieni Hilkka-Liisa Aholan seinälautanen

Esittelin taannoin pienen, kämmeneen mahtuvan seinälautasen Hilkka-Liisa Aholalta. Koristemaalaus näytti syntyneen lasitetestaamisen yhteydessä. Hyppää postaukseen tästä.

Kokoelmastani löytyy myös kaksi muutakin saman kokoluokan työtä, jotka esittelen tässä alla kuvissa. Molemmissa koristelun jälki on äärimmäisen tarkkaa ja erinomaisesti onnistunut.

Naiset muistuttavat toisiaan, puku on molemmilla hyvin samankaltainen, pitkähihainen, poolokauluksinen, vihertävin vinoneliöin koristeltu vartalonmyötäinen pitkä leninki.

Lähdemateriaalista ja keskusteluissa yhden Aholan sukulaisen kanssa on tullut ilmi, että Hilkka-Liisa Ahola oli hyvin innostunut ja kiinnostunut pukeutumisesta ja vaatesuunnittelusta. Hän valmisti itse vaatteitaan, ja hänen arkistoistaan löytyy muutamia vaatteiden koristekuviointisuunnitelmia, 1980-luvulla Ahola innostui mm. batiikkivärjäyksestä, ja kuten voimme todistaa hänen naisaiheisista töistään, mielikuvituksella ei ollut rajoja. Kuoseja ja asusteita pyöri päässä ja ilmaantui keramiikkalaatoille fantasiamaailman naisten ylle.

Hilkka-Liisa Ahola, Arabia Finland, n. 1950-1960, kuva: Aino Laine
Hilkka-Liisa Ahola, Arabia Finland,
n. 1950-1960. Kuva: Aino Laine
Nainen ja eksoottiset linnut.
Lähikuva Arabian taideteollisuusosaston Hilkka-Liisa Aholan pienestä seinälautasesta, n. 1950-1960. Kuva: Aino Laine

Nauru, joka oli kadonnut – Tarina Hilkka-Liisa Aholan maalauksen inspiroimana

Prinsessa Tyyni-Inger istui jo kolmatta päivää onnettomana puutarhassa. Hän oli pukenut kauniit vaatteet ja huntuhatun, mutta nekään eivät ilahduttaneet Tyyni-Ingeriä.

Isä-ruhtinas ja äiti-ruhtinatar olivat huolissaan. He olivat kyselleet tyttäreltään, mistä tämä epätavallinen alakulo johtui. Oliko tytär kenties alkanut ikävöidä isosiskoaan Vera-Nastasiaa, joka oli muuttanut naapurilinnaan, tilusten toiselle laidalle, mentyään prinssi Wiljamin kanssa naimisiin.
Ei, ei, Tyyni-Inger ei ikävöinyt siskoaan. Syy oli vallan toinen. No mikä, kyselivät vanhemmat.
Minä olen kadottanut nauruni, parahti Tyyni-Inger. Kadottanut naurusi, miten se on mahdollista, huolestui isä.
En tiedä, viisi päivää sitten, kun aamulla heräsin, nauru oli poissa. Kääntelin kaikki seitsemän patjaani ja viisi sikkityynyäni, katsoin kaikki kamarini kaapit ja laatikot, naurua ei ollut.


Isä-ruhtinas käynnisti oitis naurun etsinnät koko valtakunnassa. Puhelinpylväisiin naulattiin etsintäkuulutuksia, vapaaehtoiset etsintäpartiot lähtivät liikkeelle, ruhtinaskunnan Marttakerho muonitti etsijöitä yötä-päivää.


Tyyni-Ingerin sylikummi, ruhtinatar Hildur, kutsuttiin välittömästi paikalle. Hän vei kummityttönsä ihailemaan puutarhan kukkia, kattoi huvimajaan riemukkaan liinan pöydälle ja tarjoili Tyyni- Ingerille vadelmajäätelöä. He pohtivat naurun tapausta ja yrittivät löytää ratkaisua. Yhtäkkiä Hildur muisti, että linnan pehtoori oli kertonut emo-koirastaan Elviirasta ja kuudesta pennusta. Siinäpä voisi olla ratkaisu tähän pulmaan.


Hildur houkutteli Tyyni-Ingerin kävelylle pehtoorin mökille. Onpa ilo nähdä prinsessa täällä, tervehti pehtoori. Käykää sisään matalaan majaani, voin tarjota teille uuden sadon mansikoita. Meillä tosin on talo vähän sekaisin, kun täällä mellastaa seitsemän koiraa.
Seitsemän koiraa, ihmetteli Tyyni-Inger ja istahti lattialle. Ainakin viisi pientä karvapalleroa kiipesi oitis Tyyni-Ingerin syliin. Ne yrittivät lipaista kielellään prinsessan korvaa, nenää ja poskea. Se kutitti kivasti ja Tyyni-Ingeriä alkoi naurattaa. Hän alkoi nauraa ja hellitellä pentuja sylissään. Pennut kiipesivät hänen hartioilleen ja kiskoivat pienillä hampaillaan huntuhatun lattialle. Se ei prinsessaa haitannut, hän vain nauroi ja ilakoi.
Yhtäkkiä hän havahtui, täti-Hildur, minä olen löytänyt naurun!


Valtakunnassa oli taas kaikki hyvin, vapaaehtoiset pääsivät omiin töihinsä, martat ompeluseuroihin ja isä-ruhtinas ehti hoitaa valtakunnan asoita. Hildur ja Tyyni-Inger kävivät päivittäin pehtoorilassa pentujen luona. Kun pennut kasvoivat ja tulivat siihen ikään, että ne voi erottaa emostaan, Tyyni- Inger sai itselleen kaksi pentua, ne olivat Kikatus ja Kutitus. Ne nukkuivat pienessä sängyssä, prinsessan sängyn vieressä, eikä siitä kamarista naurua puuttunut.


Jos sinulla on joskus ollut ankea päivä, eikä mikään huvita, olet ehkä koulumatkalla tavannut koiran, jota saa silittää. Se katsoo sinua silmiin ja heiluttaa häntäänsä, huomasitko, koko päivä tuntui sen jälkeen kivemmalta.


Jos sinulla taas on ikioma koira, jota olet hoitanut pennusta asti, muistat varmaan miten suloinen se oli pienenä. Polkuanturat olivat vielä vaaleanpunaiset ja sen hengitys haisi kirpeälle pennun pissalle.

Olet kasvattanut sen isoksi, ruokkinut säännöllisesti, kupissa on ollut aina raikasta juomavettä. Olet vienyt lenkille ainakin neljä kertaa päivässä, et ole kiskonut taluttimesta, vaan olet antanut rauhassa haistella puiston viestejä. Olet opettanut hyviä tapoja puhumalla ja palkitsemalla, ei koskaan lyömällä tai tönimällä. Se on oppinut luottamaan sinuun ja rakastamaan sinua. Siinä sinulla on ikuinen, uskollinen ystävä, joka tekee jokaisesta päivästäsi onnellisemman.


Pirkko Laine 11/2020

Linnut

Satu Hilkka-Liisa Aholan satavuotissyntymäpäivän, 9.11.2020, kunniaksi hänen valloittavien naisten, kuvien ja maailmojen innoittamana.

Kuvassa Hilkka-Liisa Aholan naisaiheinen seinälautanen. Kuva: Aino Laine

Syreenimaan suuriruhtinaskuntaan oli tulossa suuret juhlat. Neitoruhtinatar Vera-Nastasia oli menossa naimisiin Tulppaanimaan poikaruhtinaan Wiljamin kanssa.
Maan tavan mukaan kaikki ruhtinaskunnan naimattomat neitoset toivat neitoruhtinattarelle linnun. Arvovaltainen Ylimuamo järjesteli luovutusmenoja valkoisessa lintuviitassaan. Hän oli lintujenluovutusseremonian ylimestari ja osasi etiketin vaikka unissaan. Morsian istui turkoosissa puutarhassa ottamassa lintuja vastaan. Hän oli onnellinen morsian, mutta tuli hyvin surulliseksi nähdessään kauneimmat linnut, mitä maa päällään kantoi. Linnut oli näet tarkoitus surmata ja niistä tehdä hääateria. Vera-Nastasia mietti kuumeisesti, miten voisi muuttaa ikiaikaista perinnettä. Sitten hän keksi, hän pyytäisi audienssia parlamentin ylähuoneeseen.

Parlamentin ylähuoneessa Vera-Nastasia piti arvokkaan puheen ja pyysi itselleen häälahjaksi lakimuutosta. Lintuja saisi edelleen tuoda ruhtinatarmorsiamille, mutta ei syötäväksi, vaan kaiken kansan iloksi. Hän lupasi rakennuttaa linnan puutarhaan lintutemppelin, jossa linnut saisivat elää vapaasti. Niillä olisi pesäpaikkoja, ruokaa ja juomaa. Ne saisivat vapaasti lennellä taivaan tuuliin ja tulla takaisin silloin kun haluaisivat. Linnan puutarhassa oli lampi, jossa uiskenteli kaksi joutsenta. Niiden siipipankot oli murrettu, etteivät ne pystyisi lentämään pois. Tämänkin tavan Vera-Nastasia halusi muuttaa. Ei koskaan enää lintuja kahlittaisi lampeen, vaan ne olisivat vapaita lähtemään omille teilleen.
Ylähuone piti kaksi kokousta lakimuutoksen tiimoilta. Neitoruhtinattaren puhe oli ollut niin liikuttava, että vesissäsilmin edustajat tekivät lakimuutoksen.


Lintutemppelistä tuli upea. Linnut viihtyivät ja toivat ystäviäänkin sinne. Vera-Nastasia ja Wiljam istuivat usein lapsineen puistossa ja kuuntelivat lintukonserttia. Linnan puutarhasta tuli kuuluisa yli valtakuntien ja monet kaukaiset kansalaiset kävivät sitä katsomassa. Joskus kesäyönä, hämärän hetkellä, kun aurinko on laskenut ja seuraava aamu ei ole vielä valjennut, voit kuulla monikielisen linnun. Se laulaa monilla sävelillä, kertoo kaukaisesta linnanpuistosta ja lukuisista tovereistaan. Se lurittelee uskomattomia matkakertomuksia jossain hämärässä kuusenlatvassa. Kuunnellessasi tulet itsekin iloiseksi, hengität onnellisena raikasta yöilmaa ja olet kiitollinen elämästäsi tässä kauniissa maailmassa.


Kirjoittanut äitini Pirkko Laine 10/2020

Ihastuttava soittaja

Kuva: Hilkka-Liisa Aholan naisaiheinen keramiikkalautanen, jossa nainen soittaa huilua.
Kuvan omistaa Aino Laine.

Arabian taideteollisuusosasto kehittyi 1940-luvulla Olga Osolin johdolla vaatimattomasta käsinkoristamosta taiteellisesti tasokkaaksi ”Olgan osastoksi”, joka on sittemmin kasvattanut monta lahjakasta keraamikon alkua alansa arvostetuksi taitajaksi. Hilkka-Liisa Ahola kuuluu näihin etuoikeutettuihin keramiikkataitelijoihin. […] Olgan osastolla saivat nuoret keramiikkataitelijat sekä suunnitella että toteuttaa kodin koriste-esineitä sekä paljon käsityötä vaativia käyttöesineitä. Hilkka-Liisa Ahola kutsuu ”piparkakuiksi” varhaisia dreijattuja vatejaan ja maljakoitaan, joissa on pykäreuna. Koristeiden aiheina on romanttisia henkilökuvia, jotka on toteutettu monivaiheisella lasitus-raaputus-maalaus-tekniikalla. Ideat syntyvät työstä ja yksi työ kasvatti toisen”

Lainaus: Marjut Kumela: Sininen hetki – Hilkka-Liisa aholan keramiikkaa 1947 – 1974 – näyttelyn esittelyteksti

Hilkka-Liisa Aholan naisaiheita

Hilkka-Liisa Ahola maalasi naisaiheita jo 1940-luvulla taidetarjottimiin ja 40-luvun lopulta löytyy myös muutamia vuosiluvulla signeerattuna naisaiheisia lautasia/laattoja.

Näissä unenomaisissa kuvissa seikkailee eteerisiä kaunottaria unelmien puutarhoissa kielojen, sinikellojen ja ruusujen ympäröiminä. Naisten eksoottiset mekot, korut ja päähineet kuljettavat katsojan jonnekin kauas 1940-50-luvun niukasta ja varmasti melko askeettisestakin suomalaisesta arjesta.

Naiset ovat mantelisilmäisiä ja sumukatseisia, heidän piirteensä muistuttavat bysanttilaisia naisia, joilla on kaunis leuka, kapea nenä ja tummat silmät.

Leninkien kuvioinneissa toistuvat usein vinoneliöt, pilkut, raidat ja ympyrät. Naiset käyttävät päähineitä – lierihattuja, turbaaneja, huntuja ja tötteröitä! Koruissa, kukkaseppeleissä, tukkalaitteissa, nauhoissa ja huiveissa riittää yksityiskohtia ja tutkittavaa.

Naisten seurassa ja kuvituksena vierailee myös paljon eläimiä. Kaikista eniten esiintyy lintuja, eksoottisia lintuja, kuten riikinkukkoja, joilla on töyhtöjä ja näyttäviä pyrstöjä. Mukana on välillä myös hyönteisiä, kuten perhosia. Myös yhteen koiraan, etanaan ja kaloihin olen törmännyt!

Aholan mielen puutarhoissa on lukuisia kasveja, pääasiassa kukkia, yleisimmin ruusuja, kelloja, kielon tapaisia, mustikan kukkia ja pensaita.

Entä mitä löytyy lavasteista? Ihanaa yltäkylläisyyttä ja romanttista rekvisiittaa: Päivänvarjoja, koristeellisia puutarhahuonekaluja, huvimajoja, soittimia, ruukkuja, kannuja, kahviastiastoja… Myös joutsenvene hääairueineen, ja Designmuseon kokoelmassa olen nähnyt upean lintupurjeveneen.

Väreiltään romanttiset naiskuvat ovat pastellisia ja hempeitä. Aholan sininen väripaletti on vahvasti läsnä. Maljojen ja laattojen lasitteissa ja maaleissa on usein vaaleaa sinistä, turkoosia ja violettia. Vain muutama työ näyttäisi olevan tummanpuhuva, pohjaltaan musta ja pääväreinään kulta, tummanpunainen ja musta.

Mistä aiheet kumpusivat? Tätä voimme arvailla…

1940-luvun tarjotinpöydän koristelu Hilkka-Liisa Aholan käsialaa

Sain loppukesästä postia Turun saaristosta. Mökiltä oli löytynyt tarjotinpöytä, joka tunnistettiin Hilkka-Liisa Aholan koristemaalaamaksi. Sain yhteydenoton tämän blogin kautta ja oli ilo olla mukana jakamassa tämän pöydän omistajien tunnistustyötä ja kiinnostusta vanhaan suomalaiseen designkäyttöesineeseen!

Tässä blogissa olen jo aiemmin kertonut taidetarjottimista, joita Hilkka-Liisa Ahola 40-luvun lopulla nuorena parikymppisenä opiskelijana/vastavalmistuneena maalasi. Voit lukea lisää täältä.

Hilkka-Liisa Aholan signeeraus pöydän kukka-aiheen alareunassa vuodelta 1945 eli 75 vuoden takaa.

Lämmin kiitos yhteydenotosta ja että sain luvan jakaa kuvat tästä vanhasta aarteesta blogissani. Mukavia tee- ja kahvihetkiä kukkapöydän äärellä moniksi vuosiksi eteenpäin! Terveisin, Aino

Kohti pimeyttä, kohti valoa

Kun vuoden pimein aika on läsnä ja maailman tilanne ahdistaa, on aika kaivaa esiin kynttilälyhdyt ja kynttilät. Ruoki illan tunnelmaa ja mieltäsi kynttilän valolla ja anna ajatusten lentää…

Sain tämän upean Hilkka-Liisa Aholan maalaaman kynttilämaljan keväällä lahjaksi perheeltäni. Se on kookas, dreijattu, pääsävyiltään merenvihreä ja kauniisti kukka- ja ornamenttikuvioin koristeltu. Maljan pohjassa on pieni jalka kruunukynttilälle.

Kuvat omistaa: Aino Laine

Lähdekirjallisuutta

Kuva kirjasta Aro, Pirkko: Arabia Design, Otava 1958, s. 6.

Silloin kun googlaaminen turhauttaa keräilyharrastajaa, kannattaa turvautua kirjaston apuun. Arabian tehtaiden historiasta ja Arabian keraamikoista löytyy melko hyvin tutkimusta ja kirjallisuutta. Tiesitkö, että Helsingin Arabianrannan kirjastosta löytyy Arabia-kokoelma eli kattava kirjakokoelma, joka on aina kirjastossa paikalla harrastajia ja tutkijoita palvelemassa. Sieltä löytyy myös kuvaan napattu Pirkko Aron kirjoittama Arabia Design -teos 50-luvulta, jossa esitellään Arabian taiteilijoita.

Olen toivonut, että Hilkka-Liisa Aholasta löytyisi verkosta edes yksi henkilökuva, mutta en ole sellaista löytänyt. Olen myös pyytänyt Designmuseolta, jos he voisivat viedä kuvan Finnaan. Nyt hivenen kuvaoikeuksia revitellen, tässä valokuva valokuvasta. Itselleni oli tärkeätä saada tälle rakastamalleni taiteilijalle kasvot.